ÄÄNIMALJAMATKA

 

Tässä ilmaisessa näytteessä kuulet soittimia, joita ohjauksissa käytetään: kongi, äänimaljat ja koshi-kello.

 

Näyte on kestoltaan 10min ja voit sen avulla kokeilla, miten ääniaallot vaikuttavat hermostoosi.

 

Ota hyvä asento ja sulje silmät. Käytä mieluiten kuulokkeita.

 

Vie huomio hengitykseesi ja hengitä sisään syvään, ihan vatsaan saakka ja virrata uloshengitystä pitkään ja hitaasti.

 

Kuvittele itsesi johonkin ihanaan paikkaan ja anna tyytyväisyyden tulvia kaikkialle olemukseesi.

Anne Kevätjoki
Äänimaljamatka
10:11
 

Ohjaajana Anne Kevätjoki

 

Anne on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskentelee taiteilijana, kouluttajana ja valmentajana yrityksessään Kevätjoki art. Ihmismieli, tunteet ja niiden tutkiminen ovat kiehtoneet häntä aina. Pääaineensa sosiaalityön lisäksi hän on opiskellut psykologian aineopinnot sekä mm. kasvatustieteitä ja erityispedagogiikkaa. 

 

Äitiyslomalla 15 vuotta sitten Anne kiinnostui itsetutkiskelusta ja alkoi tutustua sekä taiteellisiin että kehollisiin tunnepurkumenetelmiin (intuitiivinen maalaaminen ja kirjoittaminen, meditaatio, keramiikka, EFT-tunnepurkumenetelmä jne.). Näistä alkoi vähitellen muodostua itsetuntemuksen syventämiseen ja tunteiden sekä ajattelun vapautumiseen tähtäävä kokonaisuus ensin omaan käyttöön ja sittemmin muille - Vapauttavan maalaamisen menetelmä, jota Anne nykyään opettaa. Siinä musiikki ja voimaannuttavien mielikuvien luominen on yksi eräs tärkeimpiä metodeita.

 

Äänimaisemien luomisen hän on opetellut itse ja on ohjannut äänimalja- ja rumpurentoutuksia jo vuosia sekä yksityisyrittäjänä että kansalaisopistoissa. Sävelkorvan hän peri musikaalisilta suvuiltaan sekä äidin että isän puolelta ja sydämestä lähtöisin tulevaan äänenkäyttöön hän on harjaantunut niin sosiaalityöntekijänä psykiatrisilla osastoilla kuin neljän lapsen äitinäkin. Anne on saanut rentoutusryhmiltään kiittelevää palautetta harmonisesta musiikista, turvallisesta tunnelmasta sekä sanoistaan välittyvästä ihmisyyden ymmärtämisestä, joka avaa välillä kyynelkanavatkin. Rauhan tilan välittämisen taidon hän itse uskoo tavoittaneensa kipeiden kokemustensa läpielämisen kautta, löytäen ensin itse syvemmän ymmärryksen kaiken taustalla piilevästä tarkoituksellisuudesta voidakseen johdattaa sen jälkeen muut saman hyväksynnän ja tyyneyden äärelle. 

 

Voimaannuttavan runokirjan julkaisseena kirjoittajana Anne kokee, että hoivaavat sanat ja mielikuvat kumpuavat hänelle kuin itsestään ja niitä hän mielellään välittää kuulijoille taianomaisen äänimaiseman saattelemana. Musiikki ja lempeä puhe yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla voi avata sydämiä ja olemusta vapautumaan tunnekuormista. 

Meditaatio-ohjauksissa on hänen mukaansa aina kyse myös energian välittämisestä ja Anne kokee olevansa parhaimmillaan silloin, kun tarvitaan lohdun ja rohkaisun sanoja.

 

Äänimaljameditaatiot Voimaantumiseen kokonaisuuden löydät täältä