Suomessako kultteja?

Katsoin viime viikolla HBOMaxilta mm. Yogi Bhajaniin, valtaan, kultteihin ja hyväksikäyttöön liittyvän dokumenttisarjan. Se nosti pintaan asian, josta olin ajatellut kirjoittaa jo monet kerrat vuosien varrella mutta jonka kirjoittamiselle ei ole ollut oikea aika. En tiedä onko se nytkään, tai tuleeko sellaista koskaan, mutta en voi enää olla avaamatta kokemuksiani vaikka niiden kirjoittaminen ja julkaiseminen tuntuukin vaikealta.

Aika lailla tasan tarkkaan näihin aikoihin tulee 10 vuotta siitä, kun tutustuin erääseen Suomessa toimivaan ”henkiseen opettajaan”, kuten hän itseään kutsui. Olin netissä törmännyt kurssiin, joka herätti kiinnostukseni ja päätin mennä seuraavalle kurssille mukaan. Mukaan kurssille pääseminen oli jo itsessään prosessi. Täytyi täyttää pitkä kyselykaavake elämästäni, ihmissuhteistani, kehostani ja ottaa ns. tutustumispuhelu ”opettajan” kanssa. Näin jälkeenpäin tarkastellen, siinä jo jotkin vienot hälytysäänet soivat, mutta sivuutin ne. Kuten monen monet vienot ja isommatkin hälytysäänet seuraavan kolmen vuoden aikana.

Katsomani dokumentti sisälsi paljon yhtymäkohtia tähän suomalaiseen yhden henkilön ympärille kerääntyneeseen porukkaan ja sen toimintaan. Itse aikanani kuuluin ryhmässä ns. sisäpiiriin ja muun muassa tein hetken töitä ”opettajalle”, saaden palkaksi alennusta hänen tulevista retriiteistään/kursseistaan. Tein hänen minulle antamia harjoituksia, joista ohjeen mukaan pidin päiväkirjaa, joka täytyi aina palauttaa hänen luettavakseen. Muistan kerran jättäneeni koko henkilökohtaisen päiväkirjani hänen pyynnöstään ”lainaksi”, ja hän lupasi palauttaa kun on tarkastanut sen mutta en koskaan saanut päiväkirjaa takaisin.

Kun jossain kohtaa pyysin rahaa korvaukseksi tai kyseenalaistin jotain toimintatapaa, sain lopettaa hommat ja tilalle tuli uusia avustajia. Yleensä kaikki olivat nuoria naisia, kuten minäkin. Minun kanssasi hänellä ei ollut mitään intiimisuhdetta, sillä hän teki selväksi, että minä olen ”niin ällöttävä ja ruma nainen, että hän ei ole seksuaalisesti minusta kiinnostunut”.

Sen sijaan sain osakseni runsaasti henkistä väkivaltaa ja alistamista. Enkä tietysti minä ollut ainoa mutta näistä asioista ei voinut puhua, oikeastaan ystävienkään kanssa, koska vaikeneminen liittyi keskeisesti toiminnan jatkuvuuteen. Se, joka uskalsi kyseenalaistaa, potkittiin kyllä nopeasti ulos porukasta.

Hän oli hyvin karismaattinen ja kohottava. Hän kertoikin haluavansa Suomessa ”henkisyyden Cheekiksi”. Cheek oli silloin huipulla. Häntä seuratessani uskoin, että porukka oli jokin ”valittu” porukka ja siihen kuuluminen on edellytys henkisellä tiellä, jota halusin kulkea.

Kerran meillä oli harjoitus, jonka tarkoitus oli ”tutustua meissä oleviin varjoihin”. Se eteni jotakuinkin siten, että makasimme pimeässä lattialla ja lauoimme toinen toistaan rumempia asioita toisillemme. Niinkuin henkisiä tikareita. Kaikki kaikkien henkilökohtaiset traumat ja kipukohdat olivat kuin kollektiivista yhteistä saalista. Minä heitin erittäin kipeitä tikareita, ja luulin sen olevan rohkeutta ja henkistä vahvuutta. Halusin olla yhtä röyhkeä, törkeä ja härski kuin opettaja, ja siihen omat traumani antoivat välineet. Halusin tehdä vaikutuksen sekä muihin että ”opettajaan”. Melkein oksennan, kun muistelen tätä. Moni ryhmästä lähti silloin.

Toiminnassa oli paljon samaa kuin Breath of Fire, Watch Bikram: saalistaja gurun vaatteissa ja Wild wild Country -dokumenteissa. Toki toiminta oli huomattavasti pienimuotoisempaa ja käsittääkseni liittyi vain Suomeen.

Ristiriitaisuus kuvaa ehkä parhaiten noita vuosia. Olin mukana noin kolme vuotta ja sinä aikana lähdin useamman kerran mutta aina uudelleen palasin. Hän ja muut mukana olevat uskovat saivat minutkin aina uudelleen vakuuttumaan, että tämä hänen systeeminsä on jotenkin spesiaali ja siihen kuuluminen on jokin harvinainen etuoikeus, mitä ei kaikille tarjota.

Olin etsinyt isää koko elämäni. Tämä vahva johtaja-hahmo sopi mainiosti isän puutteeseeni ja iski haavaan kuin tikari lämpimään lihaan. Opetusmetodeihin kuului muun muassa se, että hänellä oli oikeus puhua minulle ihan millä tavoin tahansa, koska kaikki mitä hän minusta sanoi ”oli minun itseni heijastumaa ulkopuolelle” ja ”hänen tehtävänsä on vain osoittaa minulle se, että voisin kasvaa ihmisenä”.

Kerran olimme Italiassa, kun siellä oli maanjäristys. Olin peloissani, yksin ja ihan irti itsestäni. Koitin hakea jotain turvaa hänestä kyselemällä ”niitä näitä”. Yhtäkkiä hän alkoi paasata minulle miten paljon ällötän häntä ja miten hirveä olen. Kaikkea en edes muista. Seurueeseemme kuulunut suomalainen ulkopuolinen nainen oli aivan äimänkäkenä, että mikä ihmeen tyyppi tämä jäbä kuvittelee olevansa. Siinäkin lopulta puolustin häntä, että ”tämä opettaa minulle itsestäni paljon”.

Niinkuin nämä vuodet toki opettivat. Nimenomaan niin, että MINÄ OPIN ITSESTÄNI. Ne myös rikkoivat ja menivät rajojeni yli. Ne uusintivat traumojani. Ja rikkoivat rajat, joita en tunnistanut enkä osannut puolustaa.

En tajunnut silloin, että olin osana lahkoa. Vaikka monesti päässä soi kellot, niin aika monta kertaa niiden piti kilistä, ennen kuin viimeisen kerran lähdin. Kuulin myös jonkun hakeneen apua uskontojen uhreilta ja löysin tämän miehen nimeen tehdyn FB-ryhmän työskentelyssä vahingoittuneille. Meille ryhmässä silloin sanottiin, että ne ihmiset eivät vaan ymmärrä tätä työtä jne. Vika oli heissä. Nythän se tuntuu aivan uskomattomalta.

Jännä piirre tässä on se, että nämä ”henkiset opettaja” myös puhuvat itse ihmisyyden pimeästä puolesta ihan avoimesti, kuten narsismista ja hyväksikäyttämisestä. Olen ajatellut, että ehkä se auttaa sumentamaan suuren yleisön silmät, kun tuo asiat riittävän lähelle. En tiedä.

Vastaavia ”henkisten johtajien” narsistisia luomuksia ja niihin liittyviä rikoksia on viime vuodet pulpunnut julkisuuteen. Lähes kaikissa tuntemissani yhteen henkilöön rakentuneessa joogaperinteessäkin on tätä. Kuten Breath of Fire dokumentti jälleen avasi.

Sitä on myös täällä Suomessa. Ne jotka tietää, ei halua puhua. Ymmärrän sen hyvin. Yogi Bhajanin rikoksista puhuttiin yli 10 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Valta on suuri ja ihminen pieni.

Minäkin haluan suojata itseäni ja perhettäni. Mutta ihan hiljaa en pysty enää olemaan, koska toimin itse samalla henkisyyden ja itsetuntemuksen kentällä. Paolo Fiere opettaa sorrettujen pedagogiikassaan, miten muutoksen mahdollisuus on sorrettujen käsissä.

Näissä usein uhreina ovat nuoret naiset (tai miehet), jotka etsivät itseään ja totuutta. Henkisestä polusta kiinnostuneet ihmiset, joille tällainen karismaattinen ryhmä  saattaa tuntua kiihdytyskaistalta kohti sitä jotain, mitä he etsivät. Sellainen minäkin olin. Etsin yhteyttä, isää, pelastusta, henkisyyttä ja jotain syvempää.

Eikä se etsintä tietenkään ole mihinkään minusta hävinnyt.

Olen edelleen henkinen etsijä mutta se, mitä etsin ja minkä äärelle olen löytänyt, on minun sisälläni. Minun sydämessäni. Se on rakkaus ja arvostus itseäni kohtaan. Se on oman sisäisen viisauden kuulemista. Pysähtymistä oman sydämen äänen äärelle.

Ensin meidän tulee löytää yhteys omaan sisimpään ja vasta sitten voi oikeasti arvioida maailmaa ulkopuolella, ja ehkä joskus ostaa toistenkin ajatuksia. Mutta silloin ne punnitaan sydämen vaa’alla. Tämän prosessin luontainen seuraus on luottamus, tarpeiden täyttyminen, rajojen asettuminen, turva ja lohtu.

Mitä kundaliinijoogaan tulee… - dokumentti ei yllättänyt. Tapahtumat ovat todella julmia ja epäreiluja. Nehän nostivat myös kokemukseni pintaan ja sen että nyt on aika puhua siitä, mikä on tässä elämän pyörteessä jäänyt vaan taakse.

Nyt on myös aika pöllyttää suhdetta kundaliinijoogaan ja erityisesti Yogi Bhajaniin ja hänen opetuksiinsa.

En missään nimessä halua jatkaa hänen opetustaan tai millään tavoin glarifoida miestä, joka on tehnyt valtavaa vääryyttä monia kohtaan.

Tämä todellakin laittoi minut tarkentamaan sitä, mitä ja miten jatkossa haluan puhua, kun kerron kundaliinijoogasta tai opetan sitä.

Kundaliinijooga kun ei kuitenkaan ole, ja onneksi ei ole, Yogi Bhajanin keksintö.

Esimerkiksi joogafilosofian klassikko Hathayoga Pradipika puhuu kundaliinijoogasta. Siinä sanotaan jotain sellaista, että ”kun aika on kypsä, kundaliinienergia meissä herää”. Itse olen ymmärtänyt sen niin, että hathajoogan tehtävä on valmistella keho kundaliinin heräämiselle. Ja se herääminen voi tapahtua spontaanisti missä tahansa joogamuodossa. Kehon valmistelu tarkoittaa minulle esimerkiksi hermoston tasapainottumista.

Kundaliinijoogassa pyritään kundaliinin aktivoimiseen suoraan. Hermosto on tässä keskeinen. Ja fakta on se, että kaikkien meidän hermosto ei ole siinä kunnossa, että kannattaa alkaa tekemään voimakkaasti hermostoon vaikuttavia harjoituksia. Ei ne mitään leikkiä ole.

Harjoitukset ovat sen verran voimakkaita, että ne eivät sovi kaikille. Aina kun itse olen jossain poikkeuksellisessa elämänvaiheessa, kuten synnytyksen jälkeinen vuosi, olen aika palannut SJL-harjoituksiin, koska kundaliinijooga on tuntunut liian voimakkaalta mun hermostolleni.

Hathajooga on lempeämpää ja pyrkii paljon hienovaraisemmin vahvistamaan sisäistä kokemusta. Molemmat ovat kuitenkin mielestäni valtavan hienoja ”lajeja”, jotka sopivat hieman eri tilanteisiin ja elämänvaiheisiin.

Minulle parikymppisenä traumaattisena nuorena naisena Suomen Joogaliiton opettama joogasuunta oli kuin turvallinen ja kannatteleva pesä. Jos olisin silloin tutustunut kundaliinijoogaan, näen hyvin, että mulle olisi voinut käydä kuten Guru Jagatille dokkarissa (suosittelen katsomaan sen).

Minun täytyi todellakin ensin terapoida itseäni turvallisessa ja tavallisessa ympäristössä ja vahvistaa sitä osaa itsessäni. Vasta myöhemmin olin valmis edes kokeilemaan kundaliinijoogaa. Vasta silloin, kun halusin tarpeeksi paljon olla ”ihan tavallinen”.

Jooga joka tapauksessa on muuttanut elämäni. Olen kasvanut aikuisemmaksi harjoituksen kanssa, se on kannatellut elämän isoissa ja pienissä kriiseissä. Yhteistä matkaa on takana kohta 19 vuotta. Se on nelikymppisen elämässä melkein puolet elämästä.

Mulle merkityksellisintä on ollut ihan tavallisten paikallisten joogaihmisten tuki. Se on kannatellut ja auttanut näkemään elämää. Se on innostanut jatkamaan omaa polkua joogassa ja myös auttanut säilyttämään sopivan kriittisyyden ”kaikenmaailman hömpötyksiä” kohtaan. Ja niitähän täällä riittää.

Toivon sinullekin sydämen viisautta kulkiessasi täällä henkisten etsijöiden maailmassa. <3 Muista, että tie valoon käy varjojen maailman kautta. Se on tärkeää ja kaikella on tarkoituksensa. Silti itseäsi koskaan hylkäämättä. Pidä itseäsi kädestä kiinni ja hidasta aina tarvittaessa, niin kuulet paremmin sisällesi.

Mia Ulvila (KM, kundaliinijoogan opettaja, Jooganopettaja SJL®, itsetuntemusohjaaja)