VAGUSHERMOA TASAPAINOTTAVA KASVOHIERONTA 

1. Ensimmäinen piste on nenän reunassa ja toinen kulmakarvojen lähtöpisteessä. Nuo kohdat saattavat olla arat. 

2. Hiero lempeästi ensin ihon pintakerrosta ja sitten lisää hieman painetta lihaskerrokseen ja viimeisenä paina kevyesti luuhun saakka.

3. Lopuksi rentoudu hetki, kuuntele kehoasi, niskan aluetta, kasvoja ja hengitystä.

Tärkeää harjoituksen hyötyjen saamisessa on säännöllisyys. Ota harjoitus osaksi arkeasi ja saat siitä parhaan hyödyn. Muutama kerta viikossa on hyvä, joka päivä on aivan erinomaista! Harjoituksen tekemiseen menee aikaa suunnilleen saman verran kuin hampaiden pesuun. Mikä olisi sinun päivässäsi paras aika harjoitukselle, niin että siitä voisi tulla osa arkea? 

Huom. Tämä harjoitus ei ole sairauden hoitamista eikä korvaa lääkärin sinulle määräämää hoitoa. Harjoituksen tarkoitus on tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mikäli sinulla on jokin sairaus (erityisesti aivovamma, hermovaurio tai silmien sairaus) tai epäilet harjoituksen soveltumista sinulle, konsultoi aina ensin lääkäriäsi ennen kuin teet harjoitusta. Harjoitus tehdään omalla vastuulla ja sen tekeminen edellyttää kykyä arvioida itse sen soveltumista sinulle. Lue käyttöehdot. 

 

Harjoituksen ohjaa Mia Ulvila (KM, SJL- ja kundaliinijoogaopettaja)

 

Jos haluat oppia lisää hermostoa tasapainottavia harjoitteita, tutustu Vagushermo ja jooga -verkkokurssiin.