Jatkuva sisäinen levottomuus, kiire ja stressi

Oletko huomannut, että vaikka itse pysähtyisit kehosi ei meinaa pysähdy?

Istut sohvalle pitkän päivän jälkeen.
Yrität rentoutua.

Mutta sisällä on silti kiire.

Ajatukset rullaavat taukoamatta.
Keho tuntuu kireältä.
Hartiat ovat huomaamatta nousseet kohti korvia.
Hengitys jää pinnalliseksi.

Yrität ehkä hengittää syvään – mutta tuntuu niin kuin hengitykselle ei jäisi tilaa kunnolla.
Syvä hengitys ei tule luonnostaan, vaan tuntuu jopa hieman pakotetulta.

Yleensä mieli saa tästä polttoainetta ja ajatukset alkavat pyörimään kehää:

“Miksi en osaa rentoutua?”
“Mikä minussa on vialla?”
“Pitäisi vain rauhoittua.”

Kun hermosto jää hälytystilaan

Hermostomme on viisas. Se on rakennettu suojelemaan meitä.

Kun elämässä on paljon kuormitusta – kiirettä, vastuuta, huolta, suorittamista – hermosto aktivoituu. Se valmistaa kehoa toimintaan:
syke nousee, hengitys nopeutuu, lihakset jännittyvät, mieli tarkkailee ympäristöä.

Tämä on täysin normaali ja terve reaktio.

Haaste syntyy silloin, kun kuormitus jatkuu pitkään.

Hermosto ei enää palaudu perustilaan, vaan jää ikään kuin päälle.
Se on kuin palohälytin, joka jatkaa piippaamista, vaikka savu on jo hälventynyt.

Silloin levottomuus on kehon automaattinen tila, seurausta jostain.

Rauhoittuminen ei tapahdu päättämällä

On tärkeää ymmärtää, että hermostoa ei voi käskeä rauhoittumaan.

Voimme kyllä sanoa itsellemme:
“Nyt riittää.”
“Nyt rauhoitun.”
“Ei ole mitään hätää.”

Mutta jos keho ei koe turvaa, sanat eivät riitä.

Rauhoittuminen ei tapahdu ajattelemalla enemmän.
Se tapahtuu vasta, kun keho alkaa kokea turvallisuutta.

Ja turva on sisäinen kokemus. Ei ajatus päässä.

Se tuntuu:
– hengityksen pehmenemisenä
– hartioiden laskeutumisena
– vatsan alueen vapautumisena
– ajatusten hidastumisena

Vasta silloin hermosto alkaa siirtyä pois hälytystilasta.

Miksi sisäinen kiire ei katoa lomallakaan?

Moni huomaa tämän ilmiön erityisesti silloin, kun yrittää levätä.

On vihdoin aikaa.
Kalenteri on tyhjempi.
Ulkoiset vaatimukset vähenevät.

Ja silti keho käy kierroksilla.

Tämä kertoo siitä, että ylivireys ei enää johdu vain ulkoisista tekijöistä.
Hermosto on oppinut olemaan jatkuvassa valppaustilassa.

Levottomuus ei yleensä vähene pakottamalla.

Se ei vähene:
– yrittämällä olla ajattelematta
– suorittamalla rentoutumista
– vaatimalla itseltään enemmän rauhallisuutta

Se alkaa vähentyä, kun hermosto saa toistuvasti kokemuksia turvasta.

Pieniä hetkiä, joissa:
– hengitys saa kulkea ilman pakkoa
– kehoa kuunnellaan
– mitään ei tarvitse saavuttaa
– saa olla juuri siinä tilassa missä on

Säännölliset, yksinkertaiset harjoitukset – kuten tietoinen hengitys, lempeä liike ja kehotietoisuuden vahvistaminen – voivat vähitellen opettaa hermostolle uuden viestin:

“Ei ole hätää.”
“Voit hellittää.”

Ja kun hermosto rauhoittuu, levottomuus vähenee luonnollisesti.

Ehkä kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi yrittää enemmän

Jos tunnistat itsessäsi jatkuvaa sisäistä kiirettä, ärtyneisyyttä, pinnallista hengitystä tai vaikeutta pysähtyä – pysähdy hetkeksi tämän äärelle.

Ehkä kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi olla vahvempi.
Ehkä kyse ei ole siitä, että sinun pitäisi suoriutua paremmin.

Ehkä kehosi on tehnyt parhaansa selviytyäkseen.

Ja nyt se tarvitsee jotain muuta.

Vähemmän vaatimista.
Vähemmän painetta.
Enemmän turvallisia, toistuvia kokemuksia siitä, että saa olla.

Hermosto ei ole vihollinen.
Se on liittolainen, joka kaipaa tulla kuulluksi.

Kun opimme työskentelemään kehon kanssa – emme sitä vastaan – sisäinen kiire alkaa hiljalleen pehmentyä.

Ja silloin rauha ei ole suoritus.

Se on seuraus.