Mihin suunta katosi...?

“En enää tiedä, mitä haluan.”

Tämä lause on tuttu keskusteluissa, valmennuksissa ja kursseilla asiakkaideni kanssa. Ihminen, joka ennen tiesi mistä innostuu, mikä tuntuu oikealta ja mihin suuntaan haluaa kulkea, huomaa yhtäkkiä olevansa epävarma.

Päätökset tuntuvat raskailta.
Kaikki vaihtoehdot näyttävät joko liian isoilta tai muuten vain vääriltä.

Epävarmuus pyörittää kysymyksiä päässä:

• Olenko menettänyt itseni?

• Olenko tehnyt vääriä valintoja?

• Onko elämä mennyt väärään suuntaan?

Usein ajatellaan, että kysymyksessä on elämään kuuluva kehityskriisi, ja niin voi ollakin. Mutta kehityskriisejä on suhteellisen harvoin. 

Aika usein taustalla onkin jotain paljon yksinkertaisempaa.

Nimittäin liiallinen kuormitus.

Kuormitus vaikuttaa suoraan ajatteluun ja päätöksentekoon

Kun elämässä on pitkään paljon kiirettä, paineita ja vastuuta, hermosto voi siirtyä jatkuvaan valppauden tilaan.

Tätä kutsutaan joskus myös selviytymismoodiksi.

Selviytymismoodissa aivot eivät ensisijaisesti etsi merkitystä tai elämän suuntaa.

Ne etsivät turvallisuutta.

Aivot kysyvät jatkuvasti:

• Miten selviän tästä päivästä?

• Miten vältän virheitä?

• Miten pidän asiat kasassa?

Tämä on täysin luonnollinen biologinen reaktio. Se auttaa ihmistä selviytymään haastavista tilanteista.

Mutta samalla sillä on yksi merkittävä sivuvaikutus.

Näkökenttä kaventuu.

Selviytymismoodi kaventaa näkökenttää

Kun hermosto on pitkään kuormittunut, monet sisäiset resurssit vähenevät.

Saatat huomata esimerkiksi, että:

• luovuus vähenee

• intuitio hiljenee

• ideat eivät tunnu yhtä kirkkailta

• päätösten tekeminen vaikeutuu

Tämä ei tarkoita, että olisit menettänyt kykysi.

Se tarkoittaa vain, että keho käyttää energiaansa selviytymiseen.

Kun hermosto priorisoi turvallisuutta, se jättää vähemmälle sen, mikä liittyy luovuuteen, uteliaisuuteen ja elämän suuntaan.

Kun energia menee selviytymiseen, ei jää tilaa suunnalle

Oman suunnan kuuleminen vaatii tilaa.

Se vaatii hetkiä, joissa mieli saa rauhoittua ja huomio voi kääntyä sisäänpäin.

Usein siihen tarvitaan:

• pysähtymistä

• yhteyttä kehoon

• kokemusta turvasta

• hetkiä ilman jatkuvaa kiirettä

Mutta jos kaikki energia menee kuormituksen hallintaan, ylianalysointiin tai jatkuvaan varuillaan oloon, sisäisille signaaleille ei jää tilaa.

Sydämen ääni ei yleensä huuda.

Se kuiskaa.

Ja kuiskauksen kuulee vain silloin, kun melu hiljenee.

Miksi pelko alkaa ohjata päätöksiä

Kun kuormitus jatkuu pitkään, päätöksenteko alkaa usein muuttua.

Sen sijaan että kysyisimme:

“Mikä tuntuu minulle oikealta?”

alammekin kysyä:

“Mikä on turvallisin vaihtoehto?”

Tämä on hyvin inhimillistä.

Pelko alkaa ohjata valintoja, koska hermosto yrittää suojella meitä epävarmuudelta.

Pelkopohjaiset päätökset eivät kuitenkaan aina näytä ulospäin huonoilta.

Ne voivat olla:

• järkeviä

• vastuullisia

• realistisia

Mutta kehossa ne tuntuvat usein raskailta.

Saatat huomata esimerkiksi:

• puristavaa tunnetta rinnassa

• jatkuvaa kiireen tunnetta

• epävarmuutta päätösten jälkeen

Tämä on usein merkki siitä, että päätös syntyi enemmän selviytymisestä kuin yhteydestä itseesi.

Kun hermosto rauhoittuu, suunta alkaa kirkastua

Kun kuormitus alkaa vähentyä ja hermosto saa enemmän turvaa, jotain alkaa muuttua.

Muutos ei yleensä tapahdu yhdessä hetkessä.

Se tapahtuu vähitellen.

Saatat huomata esimerkiksi, että:

• ajattelu alkaa selkeytyä

• keho tuntuu pehmeämmältä

• reaktiot hidastuvat

• uusia ajatuksia alkaa nousta

Ja yhtäkkiä kysymys ei ole enää:

“Miten selviän tästä?”

Vaan:

“Mikä tuntuu minulle oikealta?”

Turvassa ihminen näkee enemmän vaihtoehtoja.

Hän uskaltaa pysähtyä.
Hän uskaltaa harkita.
Hän pystyy kuuntelemaan itseään ilman jatkuvaa sisäistä hälytystä.

Oma suunta ei löydy pakottamalla

Moni yrittää ratkaista suunnan katoamisen ajattelemalla enemmän.

Analysoimalla.
Listaamalla vaihtoehtoja.
Pakottamalla itseään tekemään päätöksiä.

Mutta usein suunta ei löydy näin.

Suunta löytyy, kun kuormitus vähenee riittävästi.

Kun hermosto saa turvaa, ihmisen sisäinen kompassi alkaa toimia jälleen.

Ja usein huomataan jotain yllättävää.

Entä jos et ole hukannut suuntaasi?

Ehkä et ole eksynyt.

Ehkä olet ollut vain liian kuormittunut kuullaksesi itseäsi.

Tämä ajatus on monelle helpottava.

Sinun ei tarvitse keksiä itseäsi uudelleen.
Sinun ei tarvitse tehdä radikaaleja päätöksiä.

Saatat tarvita ennen kaikkea tilaa.

Kun hermosto saa rauhaa ja turvallisuutta, yhteys omaan suuntaan alkaa usein palautua.

Ja joskus huomaat, että se on ollut siellä koko ajan.

Hiljaa odottamassa.

💛 Milloin viimeksi tunsit selkeyttä omasta suunnastasi – ja millainen olotilasi silloin oli?